Kuukausittainen arkisto:heinäkuu 2012

Lomalle!

Lähden tästä kesälomalle.

Muutamana lähiviikkona ei kenties tule uusia postauksia, mutta tästä ja tästä klikkaamalla saat sentään pari vanhaa ristikkoa ratkottavaksi.

Hauskaa loppukesää.

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Uncategorized

Koeponnistuksesta

Kaksi kovan tason piilosanan ratkojaa koeponnistaa tehtäväni, ennen kuin lähetän ne julkaistaviksi. Aika usein he löytävätkin korjattavaa, esimerkiksi lyöntivirheitä tai virheellisiä kirjainmäärän ilmauksia. Joskus voi olla vakavampaakin: Toisinaan olen muuttanut viimeistelyvaiheessa sanan ja unohtanut tehdä johonkin risteävistä sanoista tarvittavan muutoksen. Tällaisessa tilanteessa korjaus saattaa olla uskomattoman työläs. Puolet ristikosta voi mennä uusiksi.

Kaikesta koeponnistuksesta ja korjailusta huolimatta vielä Sanarisin asiantuntijat löytävät joskus virheitä.

Olen pyrkinyt tekemään näihin tällä sivustolla julkaisemiini tehtäviin kaikki toteutetut korjaukset niin, että tehtävät ovat aivan samassa muodossa kuin julkaistaessa.

Jos kuitenkin löydät jotakin korjattavaa, ota yhteyttä. Minä korjaan korjaamasta päästyäni.

Klikkaamalla tästä ja tästä  saat satoa korjattavaksi.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Uncategorized

Järjestyksestä

Syötän näitä tehtäviä tälle sivulle suurin piirtein siinä järjestyksessä kuin olen aikanaan niitä laatinut. Julkaisujärjestys poikkeaa siitä usein aika lailla. Näidenkin kahden peräkkäin laaditun tehtävän julkaisuajoissa on vuoden rako. Klikkaapa  tästä ja tästä,niin saat ratkottavaa.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Uncategorized